Aurinko on hellinyt meitä ja lumetkin on sulanut jo kokonaan. Tarhakin alkaa jo kuivumaan.
Ei tarvi enään pestä ehtoisella viittä kuratassua!
Ei tarvi enään pestä ehtoisella viittä kuratassua!
Me on eletty aika rauhallista elämää. Tokoilussakin on ollut taukoa, kun Arttu alkoi aivastelemaan tuossa neljä viikkoa sitten. Onneksi muut koirat eivät aivastelleet, joten se oli Artulla vaan. Tiedä sitten mistä johtui. Ensi viikolla on tarkoitus aloittaa sitten taas tokoilut, kun tuo meirän Turo poika aloittaa alkeiskurssin! Saapas nährä mitä siitäkin tulee sen kiljukaulan kanssa. Toivottavasti muilla koirakoilla on hyvät hermot!! O:)
Turo poika poikkesi Tampereella 17.4. mätsärissä ollen punaisten 5-7kk pentujen neljäs! Poika käyttäytyi aikas mukavasti paikanpäällä. Ei ollut ihan koko aikaa äänessä, mutta pientä kiljuntaa oli havaittavissa. Kehässä Turo oli mallikkaasti, vaikka kerettiin vain kerran harjoitteleen kotona juoksemista ja seisomista.
Inka pääsi kanssa pitkästä aikaa näyttämölle, käväistiin sen kanssa tuolla Ruoveden ryhmänäyttelyssä. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Matka seurakseni sain Annen jolle kiitos mukavasta seurasta! Mutta, mutta meirän Inka saikin ensimmäisen ERI:n (erinomainen)! Tuomari Esko Nummijärvi tykkäsi Inkasta edelleen, mutta ne muutamat yli kilot täytyis saada pois. Kilo me on saatu tässä kevään aikana pudotettua, mutta vielä täytyis rutistaa pari kolme kiloa. Jo senkin takia et Inkalle alkaa tuota ikääkin nyt tulemaan, niin olisi senkin mukavempi olla. Inka ja Sisu täyttävät tänä vuonna syksyllä viisi vuotta! Voi voi niin ne lapset kasvaa! Inkan arvostelu on sen omalla sivulla.
Löysinkin kuva-arkistoistani hyvät kuvat Inkasta ja Sisusta talvella 2008. Laitankin ne tähän, vaikka onkin jo kesä ovella....
Meirän ainoat ikkuna pääsiäis koristeet........
Miten niin mä seison muka kirjoituspöydällä.......... mä laulan täällä! OuuuuOuuuuu!