Silloin se tapahtuu, kun sitä vähiten odottaa! Artusta tuli tänään (28.8.2010) Suomen muotovalio Tervakoskella KV näyttelyssä. Arttu oli AVO ERI1 ja PU4 ja sai kolmannen sertinsä! Empä olisi uskonut, että kansainvälisessä näyttelyssä poika valioituisi, mutta hyvä näin. Mamma on sitten niin rinta rottingilla. Olihan siellä myös Kirppu mukana joka sai myös ERI:n valioluokassa, mutta ei sitten jatkossa pärjännyt, mutta hyvän arvostelun sai. Arvostelut voi lukea koirien omilta sivuilta.
Ilma oli hieman kostean puoleinen, ei kyllä satanut ihan kauhiasti vettä. Vähän suhjutti yhdessä vaiheessa, mutta ei se kastellut. Ja olihan meillä teltta, kun tilasin tiistaina sen ja sain torstaina. Koirilla on tulevaisuudessa hieman mukavampi matkustella, kun mulle vaihdettiin auto, Toyotan Hiace. Ja sinne meinaan teetättää kunnon häkit koirille. Ennen oli Toyotan RAW4, joka on city-maasturi. Olihan siellä takana hyvä tila koirilla, mutta siinä vaiheessa, kun täytyy ottaa kaikki neljä mukaan ei ole enään hyvä. Sammarit matkusti yleensä takapenkillä, ja aina jossain vaiheessa Arttu poika oli etupenkillä ja nuoli mamman korvaa.
Laitanpa tähän loppuun kuvat kummastakin muotovaliosta.
Kirppu, RY Kiikoinen 8.8.2010 Maret Kärdi, Viro, AVO ERI1, PN2, sert->FI MVA
Arttu, KV Tervakoski 28.8.2010 Margaret Jones,
Kanada, AVO ERI1, PU4, sert->FI MVA
Ja Artun pokaalit
Kyllä tuo Suomen kesä on lyhyt, ilmat viileni kyllä kerta heitolla, no koirat ovat ainakin olleet hieman aktiivisempia. Jaksavat taas leikkiä ja remuta ulkona.
Tälläistä tällä kertaa, jatketaan taas joskus......................